Filmi- ja digikuvauksen merkittävimmät erot

Filmi- ja digikuvauksen merkittävimmät erot

Suurin osa valokuvaajista on siirtynyt ottamaan digikuvia ja nuoremmalle sukupolvelle filmikamerat ovat jo täysin tuntemattomia. Osa kuitenkin vannoo nimenomaan filmille kuvaamisen nimeen ja pitää sitä oikeastaan täysin eri taiteenlajina. Miten nämä kaksi valokuvaustapaa sitten eroavat toisistaan? Kilpailevatko ne keskenään vai täydentävätkö toisiaan? Onko filmeille vielä kysyntää?

Nopeus vs. laatu

Ensimmäinen ero, joka kuvaustyyleissä tulee vastaan, liittyy tietenkin tekniikkaan. Digikamera on valmiina kuvaushetkeen, kunhan akku on ladattu ja muistikortilla tilaa. Kuvan ottamisen jälkeen sitä voi tutkailla kameran näytöltä ja ottaa tarvittaessa uuden, mikäli lopputulos ei tyydytä. Tai ottaa muuten vain pari samanlaista, varmuuden vuoksi. Kuva osuu kameran sensoriin, kulkee kameran softan läpi ja matkalla tieto muuttuu ykkösiksi ja nolliksi. Lopulta tiedosto tallentuu muistikortille.

Filmikameran kohdalla homma alkaa sillä, että kameraan ladataan filmi. Filmissä ISO-herkkyys on valmiiksi määritelty, joten kuvaajalla on käytössään yksi valinta vähemmän. Kamerassa ei ole näyttöä, eikä kuvia kannata räpsiä turhaan, sillä filmi on arvokasta. Tämä saa kuvaajan usein keskittymään tiukemmin itse kuvaushetkeen ja suunnittelemaan kuvia paremmin etukäteen. Lopputuloksen näkee kuitenkin vasta filmiä kehitettäessä. Kuvat tallentuvat siis filmille, joka käytännössä läpinäkyvä muovikalvo, joka päällystetty toiselta puolelta valolle herkällä emulsiopinnoitteella. Pinnalle tallentunut piilevä kuva täytyy kehittää kemikaalien avulla, jotta se tulisi silmälle nähtäväksi.

Filmikuvaamisella on turhaan kallis maine

Kuvauskokemuksen lisäksi kameroiden eroina ovat mm. kuvauskustannukset sekä se, kuinka monta kuvaa pystyy yhdellä kuvausreissulla ottamaan. Kinofilmirullalle mahtuu yleensä 24 tai 36 kuvaa, kun taas yhdelle muistikortille mahtuu useita satoja, ellei jopa tuhansia kuvia. Filmikameralla kuvaamiseen liittyy siis suoraan juoksevia kustannuksia, joita digikuvaamisessa ei tule. Toisaalta filmikameroita saa ostettua erittäin halvalla. Jos aloituskustannukset ottaa huomioon, tulee filmikuvaaminen pitkän aikaa digikuvaamista halvemmaksi, sillä kun kuviin keskittyy ja niitä suunnittelee, ei 36 kuvaa tule välttämättä napsittua edes viikossa.

Suurimmat erot tulevat ilmi kuvauskokemuksessa

Kameroiden toimintaperiaate on muuten kuitenkin sama, sillä valokuvauksen peruselementit kuten aukko ja suljinaika säilyvät samoina. Valotuksen lainalaisuudet ovat samat, samoin kuin kaikki itse kuvaan liittyvä, kuten sommittelu ja tarkennus. Hieman kolhosta ulkomuodostaan huolimatta monet filmikamerat ovat todella laadukkaita ja sopivat mainiosti myös ammattilaiskäyttöön ja ne kestävät yleensä myös aikaa ja kolhuja paljon digitaalisia seuraajiaan paremmin.

Moni filmikuvaamisen nimeen vannova puhuukin teknisyyden sijaan filmille kuvaamisen aiheuttamista tunteista. Fyysisesti kehitettävä kuva tuntuu monella tavalla todellisemmalta kuin digitiedosto, joita harvemmin enää edes kehitetään. Myös se, että kuvia joutuu odottamaan kunnes filmi on täynnä ja valmis kehitettäväksi, tuo hommaan oman lisäjännityksensä. On varsin eri tunne selata läpi filmille tallentuneet kuvat, kuin kahlata nopeasti läpi satoja digikuvia, joista suurin osa näyttää samalta kuin edellinen. Fyysisiä, kehitettyjä kuvia myös säilyttää useammin kuin digitiedostoja.

Digikuvaajakin voi kehittää itseään filmiä kokeilemalla

Digikuvaaminen on toki nykyään varmasti ammatikseen kuvaavalle elinehto, sillä kuvat täytyy saada toimitettua nopeasti ja yleensä aika digitaalisessa muodossa ja lisäksi kuvia täytyy pystyä esimerkiksi häissä ottamaan yleensä satoja kappaleita. Tämä ei onneksi sulje pois sitä, etteikö ammatikseen tai pääharrastuksekseen digikameralla kuvaava itseään voisi kehittää myös kuvaamalla välillä filmikameralla. Samalla tulee luultavasti parantaneeksi valokuvaustaitojaan, kun joutuu todella olemaan kuvaustilanteessa läsnä ja pohtimaan erilaisia ratkaisuja.

Ehkä hieman yllättäen filmille kuvatut kuvat tapaavat myös säilyä kauemmin. Negatiivi säilyy helposti ainakin sata vuotta, eikä sitä tule helposti heitettyä roskiin. Digikuvatiedostot säilyvät periaatteessa koneella, mutta niillä on suuri vaara kadota aina kun laitetta vaihdetaan ja koneen tai kovalevyn hajotessa, myös tiedostot ovat mennyttä. Harva jaksaa kehittää edes parhaita digikuviaan.