näyttää 24 tuloksen(tulokset)
Parhaat matkakamerat vuonna 2021

Parhaat matkakamerat vuonna 2021

Matkakamera on hyvä matkakumppani silloin, kun haluaa ottaa laadukkaita kuvia, muttei halua kuljettaa painavaa järjestelmäkameraa mukana. Parasta matkakameraa voi olla vaikea löytää, koska vaihtoehtoja on paljon. Lisäksi ominaisuudet ovat monissa kameroissa niin samankaltaiset, että voi olla vaikea valita parasta ja itselleen sopivinta kameraa. Kameraa ostaessa kannattaa ottaa huomioon millaisia ominaisuuksia itse tarvitsee omaan käyttöönsä nähden. …

Valokuvaus sateella

Sade on aivan mahtava elementti. Sateella saa otettua todella upeita valokuvia. Monet valokuvaajat lähtevätkin sateella pihalle ottamaan valokuvia.

Muotivalokuvaus

Muotivalokuvaus on yksi valokuvaustaiteen moniulotteisimmista ja haastavimmista muodoista. Siinä valokuvaajan on kyettävä dynaamiseen yhteistyöhön useiden eri tahojen kanssa, kuten kuvattavan mallin, stylistin, meikkitaiteilijan, lavastajan ja usein myös asiakkaan kanssa. Kuvaustilanteen ohjaaminen kyseessä olevan tuotteen esille tuomiseksi, vaatii pitkälle kehittynyttä estetiikantajua ja ammattimaista kuvausteknillistä tietämystä.

Valokuvaaminen älypuhelinaikana

2000-luku on mullistanut valokuvaamisen täysin ja tehnyt sen helpoksi kaikille halukkaille. Puhelimesta on helppo valita oikea kuvaustila ja ei muuta kuin kuvaamaan! Puhelimella otetut kuvat ovat yleisesti korkearesoluutioisia, joka tarkoittaa, että kuvia voidaan käyttää vaikka julisteiden tulostamiseen.

Miten Ohjeistaa Valokuva Mallia Kuvauksissa

Kuvaus sessio lähestyy ja olet kuvaamassa kokematonta mallia. Jos opastus ja ohjeistus ei toimi, useinkaan tulos kuvauksissa ei ole mielen mukainen. Miten siis voi helpottaa ja opastaa kokematonta tai kokemuksen omaavaakin mallia toimimaan niin, että kuvistasi tulee juuri sellaisia kuin haluat? Se onkin taito, jota moni kuvaaja ei omaa ja tästä syystä monesti kuvista tulee …

Miten Saada Valokuvista Enemmän Irti

Jotkut kuvat sykähdyttävät, toisia kiinnostaa enemmän ihmiset ja ilmeet, toisia tilanteet ja sattumat. Toiset rakastavat katsella kauniita maisemia, toiset taasen keskittyvät ihailemaan kasveja, kukkia, eläimiä ja luontoa. Kuvaamista on kaikenlaista

© 2021 Ammattikuva